Kierrätysneuvonta ja viestintäsektori
Koululaiskampanjoiden suosio jatkui
Kierrätysneuvonta on yksi Vestian lakisääteisistä tehtävistä ja sen merkitys yrityksen toiminnassa nähtiin sen verran tärkeäksi, että siihen haluttiin panostaa aiempaa enemmän. Tästä syystä työtehtävä muutettiin vuoden alusta oman toimen ohessa tekemisestä täysipäiväiseksi kierrätysneuvonnaksi.
Valitettavasti Covid-19–epidemia vaikutti suunnitelmien toteuttamiseen ja esimerkiksi kierrätysneuvontatilaisuuksia ei pystytty pitämään tarkoituksen mukaisesti. Kierrätysneuvontatilaisuuksia oli vain 21, ja moni jo varattu vierailu jouduttiin perumaan rajoitusten takia.
Ala- ja yläkoululaisille tarkoitetut kampanjat lisäsivät kuitenkin edelleen osallistujamääriä. Kampanjoissa oli mukana lähes 630 koululaista, eli noin 40 % enemmän mitä vuonna 2019.
Lähdimme mukaan myös Suomen Kiertovoima eli KIVO ry:n valtakunnalliseen Rakasta joka murua -biojätekampanjaan, joka jatkuu vuonna 2021. Kampanjassa on vaihtuvia kohderyhmiä aina yrityksistä kotitalouksiin.
Jätteiden lajitteluoppaasta tehtiin asiakkaiden toiveista sekä englanninkielinen että venäjänkielinen opas. Lisäksi terveyskeskuksiin toteutettiin painettu ja sähköinen diabetesjätteiden kierrätysopas.
Mervi Väisänen
viestintä- ja henkilöstöpäällikkö
Satu Hautakoski
kierrätysneuvoja
4-luokkalaisten Kierrätyssankarit-kampanja
Osallistuneiden oppilaiden määrä kasvoi huimat + 60 %.
9-luokkalaisten Vaarallinen jäte -kampanja
Oppilasmäärä pysyi ennallaan vuoteen 2019 verrattuna.
Töitä yhdenmukaisen ilmeen eteen
Viestinnässä panostettiin vuonna 2020 erityisesti visuaalisen ilmeen yhdenmukaistamiseen ja toiminnasta viestimiseen. Näkyvimmät muutokset olivat lajittelupihojen kyltitykset ja ekopisteiden jätelajikylttien uusi ilme. Omistajakuntiin ja medialle suunnattua viestintää lisättiin huomattavasti ja verkkoviestinnässä nostettiin erityisesti esille jätejakeiden kierrättäminen. Myös Covid-19-pandemia toi uutena suojavarustejätteistä viestimisen. Palvelurakennuksen vihkimistilaisuus, jossa juhlapuhujina olivat elinkeinoministeri Lintilä ja KIVO ry:n Riku Eksymä, oli vuoden kohokohta.
Mervi Väisänen
viestintä- ja henkilöstöpäällikkö
Viestinnän lukuja
Mediatiedotteet
No Data Found
Verkkosivujen kävijämäärä
No Data Found
Facebook-julkaisut
No Data Found
Facebook-seuraajat
No Data Found
Instagram-julkaisut
No Data Found
Instagram-seuraajat
No Data Found