Vestia Oy – Julkaisut

Urakoitsijat

”Vuonna 2023 jätteenkuljetusten osalta tapahtui iso ja yllättävä muutos, kun valtakunnallisesti toiminut Jätehuolto Laine ajautui alkuvuodesta konkurssiin. Ajot saatiin kuitenkin pikaisella aikataululla kuntoon paikallisen urakoitsijan toimesta.”

Joonas Huhtala, logistiikkasuunnittelija

Urakoitsijat

”Vuonna 2023 jätteenkuljetusten osalta tapahtui iso ja yllättävä muutos, kun valtakunnallisesti toiminut Jätehuolto Laine ajautui alkuvuodesta konkurssiin. Ajot saatiin kuitenkin pikaisella aikataululla kuntoon paikallisen urakoitsijan toimesta.”

Joonas Huhtala, logistiikkasuunnittelija

Yllätyksiä ja suunniteltuja muutoksia jätekuljetuksissa

Vuonna 2023 jätteenkuljetusten osalta tapahtui iso ja yllättävä muutos, kun alueellamme ja myös valtakunnallisesti toiminut Jätehuolto Laine ajautui alkuvuodesta konkurssiin. Se aiheutti jonkin verran viivästyksiä jätekuljetuksiin hyötyjätteiden osalta koko Vestian toimialueella ja poltettavan jätteen osalta Kannuksessa, Sievissä ja Toholammilla. Ajot saatiin kuitenkin pikaisella aikataululla kuntoon paikallisen urakoitsijan toimesta, jolla oli tarvittava kalusto ajojen suorittamiseen.

Konkurssista seurasi uudet kilpailutukset. Poltettavan jätteen Kannus-Sievi-Toholampi-reitille tuli tuttu urakoitsija, Remeo Oy, ja koko toimialuettamme koskevan hyötyjätteiden kilpailutuksen vei Verdis Oy (ent. Urbaser). Molemmat urakat alkoivat lokakuussa.

Jätekuljetuksiin vaikutti menneenä vuonna myös erilliskeräysvelvoitteen laajeneminen yli viiden huoneiston taloyhtiöihin. Kyseisen kokoisilla kiinteistöillä tuli aloittaa kartonki-, lasi- ja muovipakkausten sekä pienmetallin erilliskeräys viimeistään heinäkuussa 2023. Muutos lisäsi jonkin verran hyötyjäteastioiden määrää kyseisellä reitillä.

Joonas Huhtala
logistiikkasuunnittelija

Urakoitsijat

Jätehuolto Laine (2/2023 konkurssi)

  • Poltettava jäte

    Kannus, Sievi ja Toholampi 2/2023 asti

  • Hyötyjätteet

    Koko alue 2/2023 asti

Kiinteistöhuolto J.Roiko-Jokela Ky

  • Poltettava jäte

    Ylivieska

Remeo Oy

  • Poltettava jäte

    Kannus, Sievi ja Toholampi 10/2023 alkaen

Bimu Oy

  • Koneurakointi

    Ylivieskan jätekeskus

Jätehuolto P. Pääkkönen Oy

  • Poltettava jäte

    Alavieska, Kalajoki (mukana Himanka), Merijärvi, Pyhäjoki ja Oulainen

    Lisäksi paikkaus Jätehuolto Laine Oy:n konkurssin takia Kannuksessa, Sievissä ja Toholammilla poltettavan jätteen osalta ja koko alueella hyötyjätteiden osalta helmi-maaliskuun 2023 ajan.

Urbaser Oy (nyk. Verdis Oy)

  • Poltettava jäte

    Haapavesi, Haapajärvi, Kärsämäki, Nivala, Pyhäjärvi, Pyhäntä ja Siikalatva

  • Hyötyjätteet

    Koko alue (kilpailutuksen myötä 10/2023 alkaen)

    Lisäksi paikkaus Jätehuolto Laine Oy:n konkurssin takia Kannuksessa, Sievissä ja Toholammilla poltettavan jätteen osalta ja koko alueella hyötyjätteiden osalta huhti-syyskuun 2023 ajan.

Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia

0 %

mielestä jätehuollon tärkein tehtävä on jäteastian tyhjentäminen oikea-aikaisesti.

0 %

mielestä jäteastian tyhjennys tapahtuu sovitusti.

0 %

mielestä jäteauton kuljettaja hoitaa työnsä hyvin.