Toimitusjohtajan katsaus
”Jätehuollossa muutos on jatkuva tila ja varautuminen myös epätodennäköisiin poikkeusoloihin on tärkeä toiminnan osa-alue.”
– Olavi Soinio, Vestia
Toimitusjohtajan katsaus
”Jätehuollossa muutos on jatkuva tila ja varautuminen myös epätodennäköisiin poikkeusoloihin on tärkeä toiminnan osa-alue.”
– Olavi Soinio, Vestia
Varautuminen varmistaa jätehuollon toimivuuden
Vuoden 2022 aikana koettiin jälleen muutoksia, jotka totuttuun tapaan juontuivat pitkälti ulkoisista tekijöistä. Suunniteltujakin muutoksia tapahtui toiminnan kehittämisen parissa ja henkilöstön näkökulmasta etätyön vakiintuminen osaksi työskentelytapoja oli varmasti yksi suurimmista murroksista. Uusien Lajittelupihojen avautumisten lisäksi kuntalaisen jätehuoltoon ei kohdistunut välittömiä muutoksia. Epävarma maailmantilanne toi kuitenkin jätehuoltoon asti ulottuvia vaikutuksia.
Koronahaasteiden hieman helpottaessa jouduttiin uuden kriisin pariin, kun Ukrainassa alkoi täysimittainen sota helmikuun loppupuolella. Vaikka sodan vaikutukset jätehuoltoon eivät olleetkaan välittömiä, niin polttoaineiden hintojen merkittävä nousu näkyi jätekuljetuksissa. Kuljetusten sopimuskorvausten indeksitarkastukset johtivat ei-suunniteltuun kuljetustaksojen tarkastukseen vuodelle 2023. Vaikka indeksit nousivatkin ennennäkemättömän lyhyessä ajassa pahimmillaan toistakymmentä prosenttia, onnistuttiin jätteiden käsittelykulut kuitenkin pitämään ennallaan. Jätehuollon yleinen kustannustaso nousikin valtakunnallisesti merkittävästi enemmän Vestiaan verrattuna. Merkittävänä syynä tähän oli Westenergy Oy:n tuottama sähkö, jonka ansiosta yhtiö pystyi välttämään suurimmat taksahintojen korotuspaineet.
Jätehuollossa muutos on jatkuva tila ja varautuminen myös epätodennäköisiin poikkeusoloihin on tärkeä toiminnan osa-alue, joka on valitettavasti noussut konkretiaksi pelkkien suunnitelmien sijaan. Vestian pitkäjänteinen varautumistyö on osoittautunut toimivaksi niin pandemian kuin Euroopan alueella alkaneen sodan ja sen lieveilmiöiden kanssa selviytymisen osalta. Tekemistä edelleen riittää ja erityisen huomion kohteena tällä hetkellä on sähkökatkoihin varautuminen, sillä nykyaikainen jätehuolto on monilta osin sähköisten järjestelmien varassa. Riittävä varautuminen onkin tärkeä osa jätehuollon järjestämisen kokonaisvastuuta, jonka Vestian omistajakunnat ovat yhtiölle antaneet. Muuttuvassa maailmassa on kuntien harteilla paljon huolenaiheita. Vestian varautumistyö takaa sen, että jätehuollon toimivuudesta ei tarvitse olla huolissaan, ei edes sähkökatkojen aikana.