Hankkeet
”Vestian rakennuttamispalveluilla ja valvontaan liittyvillä palveluilla tuntuu olevan laajemminkin kysyntää oman toimialueen ulkopuolella.”
– Jukka Saukko, hankepäällikkö

Hankkeet
”Vestian rakennuttamispalveluilla ja valvontaan liittyvillä palveluilla tuntuu olevan laajemminkin kysyntää oman toimialueen ulkopuolella.”
– Jukka Saukko, hankepäällikkö
Vestian rakennuttamis- ja valvontapalveluilla kysyntää
Vuoden 2024 aikana toteutettiin strategiaan perustuva uudelleenjärjestely, jossa jätekeskuksen ja Vestian omien kohteiden operatiivinen toiminta erotettiin rakentamisesta ja hankeasioista. Syksyllä muutosta jatkettiin yhdistämällä rakentamis-, hanke- ja valvomotoiminnallisuudet yhteen, näin muodostui uusi hanketiimi.
Konsernin sisäisistä hankkeista vuonna 2024 esiin nostettavia ovat mm. vaarallisen jätteen kaatopaikan laajennuksen valmistuminen ja lannoitekäyttöön kelpaamattomien jätevesilietteiden kiinteytykseen ja kompostointiin sekä alueella syntyvän jäteveden viivytykseen ja esikäsittelyyn liittyvät kehitettävät kokonaisuudet. Tavoitteellisesti haettiin suurempaa roolia hankerahoituksissa, ja EAKR-hankehaun valmistelu loppukesästä saatiin maaliin huolimatta varsin kireästä aikataulusta.
Vuoden aikana valmistui myös Haapajärven lajittelupiha. Vestian rakennuttamispalveluilla ja valvontaan liittyvillä palveluilla tuntuu olevan laajemminkin kysyntää oman toimialueen ulkopuolella. Vuoden aikana on käynnistynyt useita alueen ulkopuolelle toimitettavien kohteiden projekteja, kuten Kittilän siirtokuormaushalli ja Kuopioon suunniteltava huoltohalli ja sosiaalitila.
Jukka Saukko
hankepäällikkö