Vestia Oy – Julkaisut

Kehityssektori

”Organisaation toiminnan rakenteiden, esimiestyön ja toimintatapojen kehitystyö jatkui suunnitellulla linjalla, ja myös näillä osa-alueilla valittua päämäärää kohti edettiin kuluneen vuoden aikana varsin ansiokkaasti.”

– Riikka Saari, kehityspäällikkö

Kehityssektori

”Organisaation toiminnan rakenteiden, esimiestyön ja toimintatapojen kehitystyö jatkui suunnitellulla linjalla, ja myös näillä osa-alueilla valittua päämäärää kohti edettiin kuluneen vuoden aikana varsin ansiokkaasti.”

– Riikka Saari, kehityspäällikkö

Konsernin liiketoiminnan kehittämisen uudet painopisteet

Kehitystyön keskiössä on myös vuoden 2022 aikana ollut koko konsernin toiminnan rakenteiden laajamittainen ja jatkuva kehitystyö, jolla tähdätään siihen, että konsernin liiketoiminta kokonaisuudessaan olisi jätehuoltoalan kärkeä. Tämän myötä konsernissa on ajettu jalalle muutamia merkittäviä rakenneuudistuksia, jotka konkretisoituvat konsernin toiminnassa näkyvämmin vuoden 2023 aikana. Uusien kehitystoimien myötä konsernin strategisen toimeenpanon valmiutta pyritään niin ikään kehittämään merkittävästi edelleen.

Kehityssektorin roolia tietojärjestelmien kehitystyössä on pyritty vuoden 2022 kuluessa muuttamaan pääasiassa koordinoivaan ja enemmälti projekteja ohjaavaan suuntaan. Tämän myötä tietojärjestelmien kehitystoimien käytännön jalkautus ohjautuu luontaisesti järjestelmien asianomistajille, joka osaltaan tukee konsernin sisäistä osaamisvalmiutta merkittävästi. Tämä luo pohjaa sille, että järjestelmien hyödyntäminen paranee yhä tulevina vuosina.

Kehitystyötä jatkettiin niin ikään organisaatiossa sisällä. Organisaation toiminnan rakenteiden, esimiestyön ja toimintatapojen kehitystyö jatkui suunnitellulla linjalla, ja myös näillä osa-alueilla valittua päämäärää kohti edettiin kuluneen vuoden aikana varsin ansiokkaasti. Lisäksi vuoden 2021 aikana tehtyjen yhteistyökumppanuuksien kehitystöiden hyötyjä on jo nähty vuoden 2022 aikana, joten asian kehittämisen parissa jatketaan myös tulevina vuosina.

Riikka Saari

kehityspäällikkö